Vaellusvarusteita ja -seuraa testaamassa Aakenuksella

Aakenukselle noustessa sai ihailla upeaa tunturi- ja jänkämaisemaa lämpimässä ja aurinkoisessa säässä

 Kilpisjärven pääsiäisreissun jälkeen on ajatuksissa muhinut loppukesän vaellusreissu Haltille. Edellisestä vaellusreissusta tulee tänä kesänä kuluneeksi 9 vuotta. Tuolloin minulla oli kantolaitteena vielä vanhemmiltani vuonna 1994 saamani Savotan putkirinkka. Se on minua hyvin palvellut vaelluksilla ja ulkomaan reissuilla aina Amerikoita myöten 😊. Armeijassakin tuntui kotoisalta, kun kannoin siellä vastaavaa rinkkaa sissitouhuissa. Kovassakaan käytössä ei savotan putkirinkkaa saa kulutettua, mutta pikkuhiljaa olin alkanut haaveilla haluavani kokeilla anatomisempaa rinkkamallia. Niinpä vaellushaaveiden alkaessa Lappiin muuton ja vuosilomien myötä taas tulla konkreettisemmiksi, tilasin viimein netistä tarjouksia aikani kytättyä ja osan näpeistäni päästettyäkin Fjällräven Kajka 75w rinkan. 

Yhdeksän vuotta sitten Savotta pakattuna vaellukselle. Muovipussissa olleet eväät sujahtivat vielä rinkan sisälle ja kengät tietysti jalkoihin, mutta muut kuvassa näkyvät tuotteet piti köyttää remmeillä rinkan päälle.

Kun rinkka saapui, pitihän sitä heti päästä testaamaan! Pakkasin sinne täyden varustuksen yön yli reissua varten. Pitemmälle reissulle painoa ei pitäisi paljoa enempää tulla - mitä nyt tietysti evästä olisi lähteissä enemmän. Samaan testiajoon kuului koiran mukaan ottamisen testaus. Kohteeksi otettiin lähellä sijaitseva tunturikohde: Aakenustunturin ympäristö Pallas-Yllästunturin kansallispuiston eteläosassa.

Lauantaina päästiin liikkeelle maastoon noin yhden aikoihin. Totovaaran parkkipaikalta suuntasimme kohti Lainiojoen partaalla odottavaa Tammitupaa. Päivä oli vaellukselle varsin lämmin. Arvelin koiran vetohalujen hiipuvan, kun kilometrit ja lämpö tekisivät tehtävänsä. Väärässä olin, vetohalut eivät missään vaiheessa vähenneet kahden päivän aikana. Tästä asiasta seuralaiseni sai ison miinuksen. Plussaa tuli seurana olosta tauoilla. 😁

Tammituvalla olimme jo parin tunnin jälkeen. Polkua ei oltu selvästi liiemmin käytetty ja välillä soisemmilla pätkillä se haipui heinikkoon piiloon. Se passasi meille, saimme olla kaksin eikä törmäilty päiväretkeilijöihin, joita Aakenuksella oli paljon. Koira pääsi vilvoittelemaan ja uimaan Lainiojoessa, minä pidin kunnon ruokatauon Tammituvalla. Tarkoitus oli jatkaa yöksi Pyhäjärvelle, mutta Lainioselkää myötäilevä reitti olikin niin umpeen kasvanut, ettei polun haaraa edes erottanut ja lisäksi alueelle oli luvattu kovaa ukkossadetta, joten päätin kääntyä takaisin ja yöpyä Tammituvalla.

Ukkonen alkoihin hetimmiten jyrähdellä tukikohtaan palattua, mutta aivan päälle se ei tullut ja satanutkin oli vähän vasta yön aikana. Koira ui taas joessa ja minäkin kävin iltapesulla joessa.

Aamulla heräsimme kuuden aikoihin ja lähdimme aamupalat syötyä jatkamaan matkaa kohti Aakenustunturin Vasalkea. Tällä reittiosuudella pääsi ihastelemaan tuntureita ja Moloslehtoa. Aurinko paistoi ja oli lämmin aamuvarhaisesta asti. Ylitimme Vasalaen ja laskeuduimme sieltä autolle Totovaaran parkkipaikalle. Koiralle ei tällä osuudella oikein juomapaikkoja ollut, mutta jaoin omasta vesipullosta juotavaa koirankin kuppiin.

Hyvin sujui tämä testireissu. Tein monia huomioita "oikeita" 😄 vaellusreissuja ajatellen:

1. Koirakaveri. 

+Yksin liikkuessa koira on hyvää seuraa tauoilla. 

+Koira kantaa pitemmälläkkn vaelluksella ainakin suurimman osan omista nappuloistaan.

-Koiran lämpötakki ja muut välttämättömät tarvikkeet tuo lisää painoa rinkkaan.

-Jatkuva köydessä vetäminen on tosi raskasta. Kun itse alkaa väsyä ja askel painaa, voi voimakas vetäminen olla jopa riskaapeliä, jos maasto esim. kivikkoista tai joutuu hyppimään ojien yli.

Kehityshaasteena koiran omistajalle: Koiran opittava pysymään komennettuna paikallaan ajasta ja häiriötekijöistä riippumatta, kunnes saa vapaa-käskyn. Vierellä seuraamista myös treenattava. Jos seuraaminen onnistuu moitteetta, vetovaljaita ei tarvitse koko aikaa edes käyttää.

2. Varusteet.

+Uusi rinkka istuu hyvin ja sen säätäminen omille mitoille on vaivatonta. Kaikki varusteet saa rinkan sisälle eikä teltat ja makuupussit törötä rinkan päälle köytettyinä.

+Exped täytettävän makuualustan käyttö niin ikään on sangen näppärää

+Primus retkikeitin on riittävä, toimiva ja tehokas. Trangiaa aivan turha raahata mukana ainakaan yksinään vaeltaessa.

Jos epäilee veden juomakelpoisuutta, niin keitettävähän se vesi on. Vain keittämällä saa kaikki pöpöt päiviltään. Ystävän suosituksesta olin harkinnut veden suodattimen hankintaa, mutta ei peijooni, siitä tulisi taas vain lisää rompetta völjyyn eikä kaikilta taudeilta siltikään välttyisi 🤣. Jatkossakin siis mennään vanhanaikaisesti ja juodaan puhtaasta paikasta raakana, epäilyttävästä paikasta keittettynä.

3. Vaatteet

+Fjällrävenin "kalsarit" (Abisko trekking tights) on tosi mukavat vaeltaessa. Voin kyllä unohtaa Keb housut ihan hyvillä mielin.

-Sukat oltava ehdottomasti ohuet vaellussukat. Paksuilla merinosukilla jalat hikosi ja tuli rakko pottuvarpaaseen 😆

Vaihtovaatteille tarvetta lähinnä alushousujen ja sukkien osalta. Yöpaikalla vaellusvaatteet vaihdetaan merinoalusasuun.

Jos ottaa mukaan untuvatakin, niin villapaitaa ei tarvi. (Tällä reissulla ei tarvittu kumpaakaan 😂)

4. Evähät.

Primus keittimen kanssa yhteen soppii valmisruoka-ateriat. Tällaiseen kuivamuonapussiin vain lorottaa kuuman veden ja antaa evään ässehtyä itsekseen pussissa syömäkuntoon. 

Mitä kevyempää ja kuivempaa apetta, sen parempi.

Herkkujakin pitää tietysti olla.

No, eväitten osalta ei nyt mitään uusia ja mullistavia oivalluksia pulpahtanut.

Lainiojoen yli on joskus mennyt silta, nyt siitä on kahlattava yli.

Tammituvan pihapiiri oli koskematon

Vanamo Linnea borealis 😍

Moloslehdon pohjalta Aakenustunturi pilkotti välillä taustalla

Aamupala

Aamuinen Lainiojoki

Lähde