Pääsiäinen Kilpisjärvellä

Mies teki maaliskuun lopulla oman talviseikkailuretken Termisjärven liepeille Kilpisjärvellä. Kulkupelinä moottorikelkka ja reki ja seuranaan toinen nuorista saksanseisojistamme, Napa-Ipa. Parivaljakka yöpyi Hellsportin kaminateltassa. Tarkoitus oli osittain testata, josko pääsiäisenä lähtisimme koko perheen revohkalla samoille seuduille. Yöpakkaset hivuttelivat liki kolmeakymmentä eikä päivisinkään päästy lähellekään plussaa. Lisäksi tuli kova lumisade ja tuuli. Sen alta "naparetkeilijät" palasivat pari yötä tunturissa rajojaan kokeiltuaan viimeiseksi yöksi takaisin Kilpisjärvelle ja yöpyivät viime juhannuksena avatussa Cahkal hotellissa. Totesimme, että vielä ei ole koko perheen yhteisen talviretken aika erämaassa. 

Polte päästä kuitenkin tunturien syleilyyn oli kova, joten modifioimme pääsiäisen Lapin retken neljän yön hotellimatkaksi Kilpisjärvelle. Hotelliksi valikoitui samainen Cahkal hotelli, jonka palveluista ei kyllä voi sanoa mitään muuta kuin hyvää. Henkilökunta oli iloisia ja avuliaita, ja meidän kannalta mikä parasta: koirat tervetulleita. Mikään budjettiloma tämä ei ollut, mutta onneksi niin ei tarvitse tällä hetkellä joka kerta ollakaan.

Kotoamme on noin 400km matka Käsivarren erämaahan. Itselläni edellisestä Kilpisjärvellä käynnistä oli peräti 16 vuotta ja olin lähes täysin unohtanut, miten vaikuttava luonto siellä onkaan. Matkaan lähdimme torstaina töiden jälkeen ja perille saavuttiin ennen iltayhtätoista. Ihmeellistä, että tällainen huikaiseva kohde on näin lähellä nykyistä kotiamme! Samalla tämä reissu oli koeponnistus Rovaniemelle muuttoon voimakkaasti liittyneelle tukikohta-ajattelulle. Ja kyllähän tämä näyttää toimivan! Lyhyehkölläkin varoajalla pääsee aivan maailman parhaille tunturialueille eikä aina tarvitse varata erikseen lomapäiviä vaan tällainen vähän pidempi viikonloppukin onnistuu mukavasti.

Pitkän perjantain aamuna aurinko valaisi Saanan ja lähituntureiden rinteitä. Ensimmäinen yö on Kilpisjärvellä takana ja majesteetillinen maisema näyttää aamuauringossa parhaita puoliaan.

Hotellihuoneessa oli iso ikkuna, josta kelpasi myös tunturimaisemaa katsella. Huoneen ainoat miinukset olivat jääkaapin puute sekä huoneen kuumuus :)  Jälkimmäiseen ei merkittävää helpotusta tullut, vaikka säädimme tavoitelämpötilan niin alhaiseksi kuin mahdollista. Kotona olemme talven aikana tottuneet varsin viileisiin lämpötiloihin, joten 24-25c tuntui aika tukalahkolta.

Perjantaina laitoimme kaikille sukset jalkaan, pakkasimme ahkioon eväät ja valjastimme ensimmäistä kertaa koirat vetopuuhiin. Mies oli hankkinut NonStop Dogwearin valjaat ja vetovyöt. Ihan huippumukavat käyttää. Positiivinen yllätys oli, että vetohommat sujuivat paremmin kuin olisimme kuvitelleet. Yleensä Napa-Ipan ja Vennin kanssa harva asia menee ihan niin kuin toivoisi, mutta tämä valjashomma sujui 👌.

Lähtölaukauksen jälkeen 7-vuotias poikamme siirtyi melko nopeasti ahkion kyytiin ja matkasikin siellä molempina hiihtelypäivinämme. Tsahkaljärveltä alastullessa hän kyllä lasketteli omin suksin hienosti alas. Vedätimme intoa puhkuvilla koirillamme itsemme ahkioineen päineen Luontokeskuksen nurkilta ylös Tsahkaljärvelle. Hiihdimme järven poikki sen itärannalle, missä evästelimme ja minä kävin koirien kanssa vielä lyhyen matkaa vähän ylempänä. Alas tullessa huomasin mukkelismakkelis kaaduttuani, että on helpompi seuruuttaa koira vapaana vierellä kuin pitää valjaissa. Venniltä sekin kyllä sujuu kohtalaisen mukavasti, kun on sitä tullut kotimaisemissa vähän treenailtua suksien kanssa. 

Perjantain lenkille kertyi kilometrejä siis massiiviset viitisen kilometriä 😅 eikä nekään kyllä oman kunnon päälle kovin käyneet, kun vetoapu oli niin suuri. Ensituntumaksi valjaissa tämä näytti kuitenkin koirakaksikolle piisaavaan - loppupäivän olivat melkoisen rauhallisia hotellilla. Yön yli lepäiltyään palautuivat kuitenkin ennalleen eikä nuorten koirien lihaksetkaan näyttäneet olevan seuraavana päivänä moinaan edellispäivän rasituksista. Tämän reissun teemana oli muutenkin mennä pojan ja koirien ehdoilla, niin keskityin omien menohalujeni sijaan nauttimaan yhdessäolosta ja maisemista.

Lauantaina suuntasimme samalla varustuksella ja kokoonpanolla edellispäivän onnistuneen valjakkohiihdon innoittamina Kilpisjärven jäälle. Vedätimme itsemme järven eteläpäästä pohjoispäähän eväitämme nykertämään. Edestakainen matka oli noin 12km. Paluumatkalla vetojuhtien kaapelit eivät enää niin tiukalla olleet ja sai vähän itsekin pukkia vauhtia. Iso apu vedosta kuitenkin oli, ahkio poika kyydissään kulki kuin huomaamatta perässä ja tuntui, että suksetkin pitivät paremmin.

Sunnuntaina aktivoimme vähän nuorta herraakin ahkiossa kököttämisen sijaan. Hurautimme autolla Retkeilykeskuksen pihaan ja aloitimme sieltä jalkaisin Saanan huiputuksen. Lumikengät olivat mukana, mutta nousu-ura oli niin kova, ettei lumikengille ollut tällä kertaa tarvetta. Sää oli mitä parhain. Vaikka tunturin päällä sukelsimmekin välillä pilveen, oli päivä silti aurinkoinen eikä tuullut. Huiputuksen jälkeen söimme eväät vähän huippua alempana maston lähettyvillä.

 Seitsenvuotias oli reipas ja innoissaan ja näytti nauttivan noususta. Yhtään kertaa ei napissut mistään ja paluumatkalla viiletti pitkällä edellämme (niin että äitiä hirvitti) ja kehui joutuneensa meitä odotellessan pyörittelemään ties kuinka kauan peukaloitaan.

 Parina vikailtana kävimme saunomassa hotellin saunassa naisten ja miesten vuoroilla. Sauna- ja suihkutiloista avautui maisema suoraan Saanalle ja sitä maisemaa kelpasi kyllä katsella, sillä sinne avautuvat seinät olivat yhtä suurta ikkunaa. 

Syöntipuolta emme olleet etukäteen oikein fiksusti suunnitelleet. Säästöä olisi tullut, jos olisimme syöneet leivän puputtamisen sijaan lämpimät retkiruoat maastossa, mutta nyt ruokahuolto hoitui vähän tyyriimmällä tyylillä paikallisissa ravintoloissa. Viimeisen illan kruunasimme fine dining päivällisellä omassa hotellissamme. Ja eihän niin hyvää paistettua rautua kaikkine lisukkeineen olisi mistään siihen hätään saanutkaan 😋.

Ihana virkistävä reissu takana ja tuliaisina kova polte uusille tunturireissuille.