Muutto takana

Eräänä helmikuun sunnuntaiaamuna mieheni tuumasi, pitäisikö meidän nyt vain muuttaa sinne Pohjoiseen. Ajatus - haave - muutosta pois Etelästä oli aika ajoin ollut mielessä. Molemmat päädyimme pk-seudulle opintojen ja töiden perässä. Nyt oli parisen kymmentä vuotta siellä kulunut. Nyt kun miettii, ihmetyttää, miksi emme aiemmin tähän päätökseen tulleet. Ehkä iso omakotitalo tuntui siltä, että se oli meidän loppuelämme koti. Ehkä vakituinen työ Etelässä sitoi meitä sinne. 

Opiskelin töiden ohessa ja opintovapailla kätilöksi. Opintojen aikana ajattelin, että uuden ammatin myötä minulle tulee mahdollisuus harkita asuinpaikkaa toiveideni mukaan. Hoitoalan työt kun eivät lopu. Pandemia toi mukanaan myös etätyömahdollisuuden. Vuosi päätoimista kätilön työtä toisen vuorotyötä tekevän rinnalla ja tänä syksynä koulun aloittaneen pojan kanssa tuntui kuitenkin stressaavalta. Niinpä keväällä hakeuduin takaisin vanhalle työnantajallani, joskaan en saanut vakituista työtä takaisin. Etätyö ja työn joustavuus yleensäkin tekee elämästä kuitenkin niin paljon helpompaa ja määräaikaisuuden vähän siedettävämmäksi.

Koko kevään fiksailimme vanhaa kotiamme myyntikuntoon. Tapetoimme ja maalasimme ja teimme pieniä korjaushommia, jotka olivat odottaneet aiemmin inspiraatiota. Toukokuun lopulla talomme meni myyntiin. Samoihin aikoihin lensimme viikonlopuksi mieheni kanssa Rovaniemelle tutkailemaan asuntomarkkinoita. Vanhan kodin myynti ei ottanut heti tuulta alleen ja nähtäväksi jää, kuinka tilanne sen suhteen etenee. Päätimme jo jäädä odottelemaan kaikessa rauhassa talon myyntiä ja jatkaa asumista vanhassa kodissa Uudellamaalla. Juhannusviikolla kuitenkin teimme tarjouksen yhdestä Rovaniemen kohteesta, jota toukokuussa olimme käyneet katsomassa. Tarjouksemme hyväksyttiin ja siitä alkoi muuton konkretisoituminen tosiasiaksi.

Heinäkuun viimeisellä viikolla lastasimme kaikki muuttolaatikot ja huonekalut vuokraamaamme kuorma-autoon. Aamuyön tunneillehan se savotta venyi. Sitten pitkä matka kohti uutta kotia alkoi.  Sinne jäi hieno vanha kotimme ja haikea mielihän siinä viime päivinä oli. Asuimme Kellokosken kodissamme kuitenkin yli 11 vuotta. Matkalla yövyimme Kajaanissa Teppo-ukin luona. Sinnekin on nyt lyhyempi matka kuin Kellokoskelta. Samoin erämökillemme Iivantiiraan.

Pari ensimmäistä viikkoa meni muuttolaatikoita purkaessa ja huonekaluja siirrellessä. Uudessa kodissa oli irtaimisto valmiina, joten tilanne on vaatinut huonekaluleikkiä edellisen asukkaan ja omien huonekalujemme välillä. Osan huonekaluista olen saanut myytyä tori.fi:n kautta. Edelleen on purkamattomia laatikoita ja kasaamattomia vaatekaappeja. Kaikki kuitenkin aikanaan. 

Viime viikolla poika aloitti ekaluokan Ounasjoen peruskoulussa. Ensimmäisenä päivänä kotiinpaluukyyti ei mennyt ihan putkeen, poika oli mennyt väärään bussiin. Silti koulun aloittaminen juuri täällä tuntuu äidin näkökulmasta parhaalta vaihtoehdolta. Koulussa on noin 250 oppilasta, kun Kellokoskella oppilaita olisi ollut tuhat. Vielä kun terveydenhuoltopalvelutkin käynnistyisivät pojan osalta mahdollisimman pian. Hän kun tarvitsee erikoista tukea fysioterapian muodossa. Kotikujallemme asuu lähes saman ikäisiä lapsia. Koko eilisen päivän poika leikki naapurin mummolassa kyläilemässä olleen tytön kanssa ja totesi illalla nukkumaan mennessä, että tämä on ollut paras päivä täällä. 💗 Itsekin tutustuin samalla vähän paremmin tähän mukavaan naapuriimme. 

Kellokoskella meillä oli naapurustossamme aktiivista kanssakäymistä ja naapureiden apuun saattoi aina luottaa, vaikka samalla toisten yksityisyyttä ja rauhaa kunnioitettiin. Hyvillä mielin muistelen yhteisiä tienhoitotalkoita, uuden vuoden ilotulitustapahtumia, laskiaisen rekiajeluja ja, jaettua jännitystä uuden varsan syntymän aikoihin, kyläilyjä, syntymäpäivä- ja lakkiaisjuhlia sekä ohimennen tapahtuneita jutustelutuokioita. Täällä ihmiset tuntevat toisensa ja tietävät toistensa asioita. Monet ovat asuneet täällä "aina".  Tällaisessa "ainaisjäsenyydessä" voi piillä vaaransa, jos ei uskalla tarkastella asioita avoimin mielin. Toisaalta niin jääriä kuin ihania, avoimia ihmisiä löytyy ihan kaikkialta! Asettuminen ja oman paikan löytäminen yhteisössä vaatii aina oman aikansa. Niin se vaati Kellokoskellakin. 

Lähialueen maastot ovat alkaneet hahmottua minulle, kun olen käynyt siellä lenkityttämässä koiranpentuja ja poimimassa mustikoita. En ole Napapiirin pohjoispuolelta kotoisin, vaan itse asiassa tasaiselta vanhalta merenpohjalta Pohjois-Pohjanmaalta, mutta oloni on tuntunut kotoisalta käveleskellessäni ylös kangasmaastoisia metsiä ja ihaillessani ylhäältä näkyviä vaara- ja järvimaisemia. Tämä tuntuu jo kodilta ja elämä pk-seudulla haipuu pikkuhiljaa muistoihin. 

Kunnan vesi- ja viemärijärjestelmä ja tien auraus talvisin tuntuvat luksukselta vanhan kodin porakaivo-ongelmien ja ainaisen likavesikaivon tyhjennyksen oikean ajankohdan arvioimisen rinnalla. Nyt ei ole enää omaa metsää, josta sai kätevästi polttopuut. Talveen olemmekin täällä varautuneet tilaamalla naapurilta useita kuutiota polttopuuta. Haastavimpina lumisadepäivinä voin jäädä kotiin etäpäivän viettoon. Pitkältä ei kuitenkaan tunnu matka kaupunkiinkaan, kun matkalla voi samalla ihailla kauniita vaaroja ja vieressä virtaavaa Ounasjokea. Stressaavaa ja aikaa vievää ruuhkaa ei täällä ole. Eikä ole ikävä Helsingin ruuhkia ja autojonossa istumista! Lähityöpäivien yhteyteen voin yrittää sovittaa myös viikon ruokaostosten tekemisen ja muiden asioiden hoitamisen kaupungissa.

Nyt on aika opetella kiireettömyyttä, hetkessä olemista ja pojan kasvamisen seuraamisesta nauttimista. Vanhan kodin myynti ja siitä johtuva taloudellisesti tiukka tilanne toki painavat mieltä. Mutta täytyy olla toiveikas ja pyytää Korkeimman siunausta tilanteen muuttumiseen. Asiat järjestyvät kyllä. Muutto on nyt takana ja elämä Napapiirin pohjoispuolella on alkanut!

Toukokuussa tutkailemassa mahdollista tulevaa kotipaikkaa Rovaniemellä. Ounasjoki oli vielä kevättulvassa ja kuljetti viimeisiä jäälauttoja mukanaan.

Muuttoauton lastaaminen alkamassa Kellokoskella

(Melkein) kaikki kyydissä!

Muuttokuorman matka jatkumassa Kajaanista kohti Rovaniemeä

Ensimmäisenä iltana meitä vastaanotti uuteen kotiimme kotoinen kesäsade. Uuden kodin parhaita puolia on laajat terassialueet. Niiden suojista on hyvä ihailla uutta ympäristöä sateen ropistessa.

Pojalla on oma hiekkaleikkialue, jota hän vanhassa kodissammekin välillä kaipaili

Pojan koulutie

Koululaisen ensimmäinen kouluviikko on onnellisesti takana

Puolivuotiaat saksanseisojapentusisarukset Ipa ja Venni ovat asettuneet taloksi uuteen kotiin. Heiltä puuttuu vielä ulkotarha, mikä on kylläkin tarkoitus pihalle väsätä, kunhan ennätetään.